jatkoa seuraa

24.9 oli jännittävä päivä. Edellinen yö meni valvoen, kun pelotti vuotaako reiät mahaan, mutta onneksi vuoto ei päässyt mahaan, koska suolet oli niin tiiviinä pakettina mahan päällä ja aivan kauttaaltaan kiinnikkeiden peitossa. B lähti aamupäivällä saliin ja jälleen jännitimme mieheni kanssa vanhempain huoneessa kelloa seuraten. Jokainen minuutin raksahduskin kuului kellosta hiljaisessa huoneessa. Kännykkää välillä tuijotin ja toivoin, että ei soisi. Kun kerran kännykkä soi sydän hypähti kurkkuun, että joko ne soittaa, että B ei jaksanutkaan enää taistella, mutta onneksi se oli äiti, joka kyseli kuulumisia. Helpotus, oli ihana jutella jonku kanssa ja saada näin ajatuksia pois hetkestä.Kellon ollessa lähes seitsemän illalla vanhempain huoneen ovi aukesi ja sieltä tuli kirurgi hyvin uupuneen näköisenä sisään. Hän sanoi, että ei jaksa paljon kertoa leikkauksesta, koska oli antanut niin kaikkensa leikkauksessa, että halusi kotiin nukkumaan, mutta lyhyesti kertoi näin; enää lääketiede ei voi tässä tilanteessa auttaa lastanne, kaikki on luojan käsissä. Suolisto on todella huonossa kunnossa, kuin paperia, reikä tulee lähes kosketuksesta. Sieltä oli löytynyt 6 reikää, joista 2 pientä ja 4 suurta ja vielä kaiken tämän lisäksi suoli oli yhdestä kohtaa lähes irti poikki. Nyt on reiät paikattu ja suoli ommeltu ja suolet laitettu mahaan takaisin, mutta siitä ei tietoa tuleeko sinne lisää reikiä, toivotaan, että ei.
Olimme järkytyksestä hiljaa molemmat mieheni kanssa. Lähdimme hyvin hiljaisina katsomaan tuota pientä taistelijaa, joka oli jälleen selvinnyt leikkauksesta, joka oli jo numero 9. Saapuessamme osastolle sängyssä makasi hyvin heikon ja sairaan näköinen vauvamme. Oli vaikea katsoa häntä ilman valtavaa tuskaa itsellä. Siinä jonkin aikaa olimme hänen luona ja lähdimme ajelemaan kotiin.
25.9 minä lähdin yksin kohti Oulua katsomaan mikä tilanne siellä on eilisen leikkauksen jälkeen. Kun pääsin huoneeseen sanoi hoitaja, että joko lääkäri on soittanut sulle. Olin ihmeissäni, ei ole soittanut. Samalla kännykk soi ja Mieheni soittaa. Ihmettelin, että miten olet autossa, no hän kertoi olevansa viemässä lapsia hoitoon ja tulossa Ouluun. Mitä, miksi? ! No lääkäri oli soittanut, että B:lle tehdään todella hengenvaarallinen toimenpide embolisointi, jonka vuoksi isän pitää olla paikalla, koska B:n selviäminen siitä on hyvin epävarmaa. Samassa Lääkäri tuli huoneeseen, joten lopetimme puhelun ja lääkäri alkoi kertomaan minulle toimenpiteestä, joka on pakko tehdä. Jos sitä ei tehdä nyt ei B:n elämä voi jatkua ja se voi loppua myös tuohon toimenpiteeseen, mutta siinä on vain mahdollisuus voittaa, koska jos se onnistuu on se ainoa keino auttaa B:n elämän jatkumista. Tuska valahti läpi koko vartalon ja jalat tuntui ettei enää kannata minua. Ei auttanut kuin istua shokissa tuolilla. Pelko oli valtava. Kohta tulikin mieheni ja yhdessä saattelimme B:n jälleen lähtemän tuohon toimenpiteeseen. Jälleen samanlainen päivä kuin eilinen, kelloa tuijotetaan, minuutit matelevat. Lähes viisi tuntia myöhemmin soi puhelin ja sieltä soittaa lääkäri ja on aivan innoissaan, suorastaan yli-innokkaana. Minä onnistuin, minä onnistuin yli odotusten, siis aivan käsittämätöntä. Operaatio oli vaikea, mutta sain tukittua 2 syöttävää suurta suonta akryyliliimalla. Se siis onnistui! Voi sitä onnea ja kiitollisuutta, mitä jälleen tunsimme mieheni kanssa. Jälleen sisukas tyttömme selvisi! Seuraavat päivät seurasimme jännityksellä mitä alkaa tapahtua trombosyyttien ja hb:n suhteen. Pikkuhiljaa ne alkoivat nousemaan. Yksi päivä olin ajelemassa kotia kohti kun puhelin soi ja näin, että Oulusta soitetaan. Ensimmisenä nousi kauhu mieleen, mutta rauhoitin itseni ja vastasin puhelimeen, toisessa päässä oli B:n omahoitaja joka soitti kertoakseen, että B:n trombosyytit olivat yli 80. Hän ei malttamut odottaa iltaan, että soitan jokailtaisen puhelun, vaan halusi heti kertoa tämän ilouutisen. Nyt oli tullut siis ennätys. Seuraava viikko oli ns. toimeenpidetön viikko ja B:n annettiin levätä ja kerätä voimia kunnes olisi seuraava operaatio mahaan. No se oli 8.10.
Kertomus jatkuu...myöhemmin

---

← päiväkirja osa 2 | päiväkirja osa 4 →