maanantai 19. marraskuuta 2012

kaksosten syntymä

 
30.8.2012 klo 11.55 syntyi kaksosista ensimmäinen ja kaikki sujui hyvin, vauvakin oli virkeä. Lääkäri yritti pitää toista vauvaa oikeassa asennossa synnytystä varten, mutta pikkuruinen neiti pääsi livahtamaan lääkärin käsistä ja kääntyi poikkiasentoon. Vauvaa yritettiin aluksi kääntää kolmen henkilön voimin mahan päältä onnistumatta siinä ja yhtäkkiä loppui sydämen syke ja tuli kiire, minut vietiin leikkaussaliin nopeasti ja maski laitettiin kasvoille ja olin jo unten mailla. Toinen vauva syntyi hätäsektiolla 12.09. Minä jatkoin unia aina tuonne klo 16 asti tietämättä tästä maailmasta mitään. Sitten heräsin ja minut vietiin heräämöstä takaisin synnärille huoneeseeni, jossa sain tietää, että vauva b oli ollut hengittämätön syntyessään ja oli tarvinnut elvytystä 15min. Kuulin myös että hänellä on synnynäinen kasvain.. Mitähän tässä on vielä tulossa , oli minun ensimmäinen ajatukseni asiasta. Ja todellakaan ei voinut aavistaa siinä vaiheessa mitä edessä meillä on. Ensimmäist päivät sujui aivan rauhallisesti, minä hoidin A-vauvaa ja B-vauva oli tehohoidossa, koska verensokerit olivat niin alhaiset ja bilirubiini niin korkea. Tietysti minua harmitti kun en päässyt hoitamaan myös toista vauvaani, mutta ajattelin, että kohta saan hoitaa myös sitä varmaan väsymykseen asti. Nyt tuosta hetkestä on kulunut 9 viikkoa ja vieläkään en ole päässyt hoitamaan meidän ihanaa B-vauvaa.
 B-vauva
 tytöt yhteiskuvassa
 Tässä A-vauva lähdössä kotiin eka kerran
3.9 päivällä otettiin B-vauvan kantapäästä verinäyte sokerin mittausta varten, hoitaja ihmetteli kovasti, kun pistokohdasta vuoto ei meinannut tyrehtyä millään. No ei muuta ku laastari päälle, kyllä se vuoto siitä lakkaa. No illalla B-vauvalta mitattiin sokeri seuraavan kerran ja yllätys odotti kun hoitaja riisui villasukkaa jalasta, sillä sukka oli kovettunut ihan kivikovaksi kuivuneesta verestä ja alla olevat sukkikset oli veren peitossa lähes polven korkeudelle. Hoitaja ihmetteli, mutta totesi, että B-vauvan jalat oli niin lämpimät ja siksi veri tuli niin hyvin. 4.9 aamula hoitaja tuli kertomaan, että B-vauvalla on nyt joku ongelma kun veri ei meinaa hyytyä, vaan vuotaa vaikka kuinka yrittää painaa vuotokohdasta. Häneltä oli otettu tippakanyyli pois, joka jäi vuotamaan niin voimakkaasti vielä puolen tunnin reiän painamisen jälkeenki, että jouduttiin laittamaan paineside käteen estämään vuodon. Hoitaja tilasi pvk:n ja vastausten tultua hoitaja oli aivan kauhuissaan siitä että trombosyytit oli vain 17. Minä lääketieteen ammattilainen luulin, että mitä korkeampi arvo on sitä huonompi se on, eli luulin että arvot on samoin kuin crb:ssä et alle 8 on normaali ja siitä noustessa tilanne on huonompi, joten ajattelin että eihän tuo paha arvo ole ku on vasta 17. No tunnin päästä tilanteesta tuli hoitaja sanomaan, että arvo on nyt enää 14, joten vauva pitää siirtää kiireesti ouluun. Jahaa, mitä siis tuon arvon pitäisi olla hmm. No rohkenin kysyä asiaa hoitajalta, joka kertoi, että mielellään yli 200. siis mitä! yli 200! Eli B-vauvan arvo on tosi huono! Pian tuli lääkäri jutteleen meille kertoen, että tilanne johtuu kasvaimesta, ei siis mitään vakavaa. Hän ei ymmärtänyt toisen lääkärin kiirettä lähteä siirtämään lasta Ouluun, olisi ehtinyt tehdä myös seuraavana päivänäki ja tuollaisia kasvaimia hän on nähnyt työuran aikana tuhansia, mutta ei muutamaan vuoteen noin isoa. Olimme hyvin helpottuneita lääkärin kertomasta, eli ei siis syytä huoleen, kasvain käydään oulussa leikkaamassa pois ja tilanne on normaali sen jälkeen. Lääkäri vakuutti meille useaan otteeseen, että kyseessä on perusterve tyttö. Itsellä olo helpottu kovasti. Saattelimme B-vauvan lähtemään ouluun. Oli niin vaikeaa erota pienestä vauvasta, milloinkahan näen seuraavan kerran häntä.
Illalla soitin Ouluun, jossa kerrottiin, että lapsi on kovasti kipeä ja tarvitsee paljon morfiinia, hän oksentaa kaiken mitä syö. Tipassa meni hänelle trombosyyttejä ja punasoluja, sillä hb oli vain 86. ( vastasyntyneillä on yli 200 se). Yö meni huonosti nukkuen, Aamulla oli A-vauvan lähtötarkastus siis 5.9. Minulta kysyttiin, että saako kandi olla mukana tarkistuksessa ja annoin luvan. Minut yllätti täysin se, että kandi suoritti lähtötarkastuksen ilman että lääkri olisi varmistanut tutkimusta. A-vauva sai terveen paperit. Mieheni tuli hakemaan meidät kotiin ajatuksena että lähtee sen jälkeen Ouluun hoitamaan B-vauvaa. Kotiin päästyämme mieheni alkoi syöttämään lapsia, kun minä juttelin lastehoitajamme kanssa. Puhelin soi. Outo numero, vastaanko, no vastaan. Täällä erikoislääkäri Oyssista hei, teidän lapsi on vakavasti sairas, kyse ei ole kasvaimesta vaan ihan muusta, tulkaa tänne niin nopeasto kuin pääsette. Niin. joo. Mun mies on tulossa sinne. -ei ku te molemmat, aikaa ei ole hukattavaksi, lapsi voi kuolla hetkellä minä hyvänsä, viekää toinen vauva takas Shokissa pakattiin tavaraa laukkuun ja siskoni jäi hoitamaan lapsia, A-vauva vietiin vauhdilla takaisi sairaalaan. Siis mitä?! nyt minulla ei ole kumpakaan vauvaa, toinen on toisessa sairaalassa hoidossa ja toinen taistelee hengestä oulussa, pää itsellä ihan sekaisin kaikesta tapahtuneesta, leikkaushaava muistutti vasta olleesta leikkauksesta kun koitin istua auton penillä matkalla Ouluun, ajatuksia vilisi päässä, minun täytyy soittaa jollekki ja heti ja kertoa asiasta josta en edes itse tiedä mitään, mutta silti jollekki on saatava sanoa, tuska päällä oli niin valtava, mitä, häh, miksi?! Miksi meille jälleen näin kauheita koettelemuksia, ei edellisistä ole selvinnyt kun tulee jo uusia. Mun pää ei taida kestää!
Oulussa menimme juoksujalkaa sisälle, vaikkakin kävi todella tuskallisen kipeää mahaan, mutta ei sillä väliä, nyt ei oe aikaa ajatella itseäni, sitte joskus myöhemmin.Nyt on kiire B-vauvan luo. Sinne päästyämme meille selviää, että paksusuoli on revennyt ja lapsella on sepsis, valkosoluja ei enää ollut veressä, huoneessa vallitsi paniikki. Lapsi varmasti kuolee kohta. Lääkärikään ei osannut peittää hätäänsä. Kaste, haluan että lapsemme kastetaan. Ilman muuta, äkkiä kastepuku tänne, malja ja kaste pöytä. Hetkessä olimme kastetilaisuudessa joka kaikessa koruttomuudessa oli todella koskettava ja kaunis. Sain itse levittää kastemekon vauvamme päälle. Ja niin vauvamme kiidätettiin kovalla kiireellä leikkaussaliin. Lääkäri sanoi viimeiseksi, että nyt B-vauva lähti, mutta sitä emme tiedä tuleeko hän takaisin.
Tulee se takaisin, vakuuttelin lääkärille, se ei luovuta, vaan on sitkeä taistelija. Minulla oli hyvin varma olo siitä. Leikkaus oli pitkä, minuutit tuntu matelevan, itselläni epätoivoinen olo. Mitä pahaa minä olen tehnyt, että lapseni joutuu kärsimään?! ajatukset vilisivät päässä, huoli kotona olevista, toisesta vauvasta toisessa sairaalassa. Leikkaus päättyi 5 tunnin päästä. Vauva selvisi, mutta tilanne oli koko leikauksen ajan hyvin kriittinen. Veret vaihtui 1.5 kertaa leikkauksen aikana, happiarvot olivat n. 40 leikkauksen ajan. No, onneksi vauva selvisi, se on tärkeintä.Minähän sanoin, että lapsemme on sisukas, oli jo mahassa. Silloin kun se vielä potki oli potkut hyvin päättäväisiä ja ku ne loppuivat kuukausi ennen syntymää, oli hän jaksanut huonosta kunnosta huolimatta taistella myös mahassa.
Pääsimme katsomaan B-vauvaa, joka näytti kuin kuollut, tai kuin vahanukke, voi raukka pieni, joka paikka täynnä piuhoja, letkuja,koneita, siis aivan kauheaa. Oli niin voimaton olo tuon näyn edessä. Siinä istuimme mieheni kanssa pienen vauvamme vieressä, joka ei tiennyt tästä maailmasta mitään, oli koneiden varassa hänen elämä.

kertomus jatkuu (jännetupin tulehduksen ehkäisemiseksi)

5 kommenttia:

  1. <3 <3 Halaus ja paljon voimia teille. On se kyllä kumma kun toisille annettaan niin paljon kärsittävää ja koeteltavaa. itkien luin sun kertomusta, tuntuu aivan tosi pahalta tuo vauvojen tilanne. Paljon voimia teille, toivon sydämestäni että vauvat jaksavat taistella ja ei ilmaannu mitään uutta enään. Tämän kertomuksen jälkeen ymmärtää ettei se niin yksistään selvyys ole että saa terveen lapsen. Terve lapsi on todella lahja. jaksamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! kyllä tämä on raskasta, niin vuoristorataa, terve lapsi ei ole itsestäänselvyys.Se on lahja kuten sanoit

      Poista
  2. Voi tuhannesti voimia! Kuulosti hurjalta pienen ihmisen elämän alku. Paljon on ollut enkeleitä pienen vuoteen vierellä. Jotenki ristiriitaista, kun sanotaan, että vaikeita asioita saa kaikki ihmiset suunnilleen samankokoisella kauhalla jossaki elämänvaiheessa, että onkohan se sittenkään niin. Lämmin halaus sinne ja jaksamista. sanotaanhan myös niin, ettei kenellekään anneta enempää, kuin jaksaa kantaa... kädet ristissä pienen puolesta, että pääsisi kotiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hurja on ollut alku ja hurjuudelle ei loppua näy, nyt 12 viikkoa takana pelon kanssa elämistä. Kiitoksia Sari, voimia tarvitaan

      Poista
  3. luin kertomustasi vedet silmissä <3 voimia ja halauksia teille kaiken kaaoksen keskelle <3 ja taivaan isän siunausta...

    VastaaPoista