sunnuntai 17. elokuuta 2014

Päivitystä piitkästä aikaa

Pitkästä aikaa saan taas kirjoitettua päivitystä, mikä tilanteemme on. Takana on rankka kesä neitimme sairauden tilanteen vuoksi. 2 reissua Helsingissä sairaalassa ja useampi lähisairaalassamme. Hänen suolet ovat taas hurjasti laajentuneet, jonka vuoksi odotamme kiireellistä leikkausta, joka tehdään Helsingissä aivan lähipäivinä. Leikkaus on numero 18 ja se on suolien kavennusleikkaus. Tällä hetkellä ruokaa ei mene lainkaan suun kautta. Ainoastaan 5dl alfaremaitoa vuorokaudessa 1 dl kerrallaan välissä 3 tuntia taukoa. Ulosteet ovat kulkeneet edelleenkin molemmin päin eli oikeaa reittiä, mutta myös suun kautta. Eli eteenpäin ei olla päästy yhtään. Neiti painaa saman verran kuin vuotta nuorempi siskonsa.  Kohta saamme viettää kaksosten 2- vuotis synttäreitä, mikä on niin suuri ihme. Siitä olen niin kiitollinen, kun ennuste bertan selviämiseen oli0% . Välillä itseäni kun oikein väsyttää tämä tilanne tulee ulkopuoliset ihmiset sanomaan, että eihän tuolla tytöllä ole mitään, niin reippaan näköinen tyttö. Niinpä, niin onkin, koska ei tiedä paremmasta mitään ja kun sairaus on nahan alla. Sen näkee kun tulee päivää hetkeksi seuraamaan mitä todellisuus oikeasti on. Ei jaksaisi alkaa selittämään, mutta tympäisee et luullaan meidän vaan selittävän soopaa. No toisaalta ymmärrän, mutta en aina jaksa sitä. Kerron lisää päivitystä kun Bertta on käynyt leikkauksessa.

4 kommenttia:

  1. voima-halaukset sinne <3 ootta joka päivä mielessä ja erityisesti Bertta <3

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ❤ kovasti jännittää huominen leikkaus

    VastaaPoista
  3. Eksyin blogiisi toisesta blogista. Luin kirjoituksesi kaksosten syntymästä asti omia lapsia nukuttaessa. Kovia aikoja olette eläneet ja elätte. Ja nytkin leikkaus juuri takana. Toivottavasti se meni niin hyvin kuin ikinä mahdollista!
    Lämpimiä ajatuksia, uskoa ja toivoa tulevaan lähettää tuntematon lukija

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia! Kyllä tämä aikamoista elämää on. Ei auta kun päivä kerrallaan eteenpäin. Toivottavasti parempaan edessä

    VastaaPoista